Hei, olen Anu ja blogin kirjoittaminen on ollut kauan mielessäni. Olen suunnitellut monia aiheita ja kuvia sitä tukemaan, mutta en ole rohjennut aloittaa. Nyt on se hetki!
Kovasti joudun opettelemaan näitä ohjelmia ja pohjia, mutta kun pääsen jyvälle tarinaa alkaa varmasti tulemaan.
Tarkoituksena on kertoa meidän perheen matkoista ja retkistä lähelle ja kauas. Siinä samalla pohdin ihmisen oman mielen retkiä, jotka muuttavat muotoaan iän tuoman kokemuksen myötä. Minun oma mieli on kuin sokkeloinen labyrintti, siellä ei ole mitään suoraa ja selkeää reittiä, vaan jatkuvasti joutuu palaamaan takaisin ja aloittamaan alusta. Joten tästä blogistakin voi tulla aikas sekava. Toivon että joku pysyy mukana ja ainakin kuvia on kiva katsella.

Me olemme noin kuusikymppinen pariskunta ja asumme vanhassa omakotitalossa. Lapsena meillä on Rodi The York kolme vuotta. Meidän ehdoton silmäterä ja elämän langoissa pitävä hurmaava nuori karvainen kaveri. ”Oikeat” lapset ovat aikuisia ja lapsen lapsia on kaksi.

Olemme olleet aina vähän oman tien kulkijoita ja hämmentäneet muita tekemisillämme. Äitini sanoikin kun kerroin suunnitelmistamme, että ”Ainahan te olette tehneet asiat omalla tavallanne.” Nytkin olemme lähdössä Espanjaan talveksi matkailuautolla, vaikka kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Mutta tahto on kova ja jo pari talvea siellä olleena tiedämme asioista jotain. Tässä matkan varrella kerron meistä lisää ja toivonkin että jaksatte seurata Anun ja Timon ihmeellistä elämää 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät